Osa 4: Osa, jossa tapahtuu enemmän
Tällä kertaa teen jotain repäisevää ja aloitan synttärikuvalla. Pikku Hallan taaperoikä oli nimittäin ohi suorastaan pelottavan äkkiä (kaikki tarpeellinen ehdittiin kuitenkin onneksi opettaa) ja nyt oli aika kasvaa lapseksi. (Härregude, mitä Hertta on vetänyt? Tollanen vyötärö ei voi olla ihan normaali...)
Tässä - tättärätää - lapsi-Halla. Erotuksena siskoista on lähinnä suun seutu; suu on ehkä hieman leveämpi eikä ylähuuli ole niin lähellä nenää. Ja niin, en tainnut kertoa viimeksi tytön luonnetta? Se on 6-10-10-3-3, eli erittäin hyvä. (Ainakin siskoihin verraten) Halla siis lienee Lehtojen suvun ensimmäinen perijä. :)
Mutta vastoinkäymisiltä ei vältytty; myös Hellä alennettiin, urakysymyksen vuoksi taaskin. Hellä ei ottanut alennusta yhtä kylmän viileästi kuin Luukas - päivällisen jälkeen rouva angstaili tovin jos toisenkin ikävää kohtaloaan. "Alennus tuli, ruoka oli pilaantunutta ja keittiön kattokin on kadonnut salaperäisesti! Elämä on potkii päähän, nyyhkyti nyyh."
No, tapahtuipa Hellälle jotain muutakin: vanheneminen. Sitä hän ei sentään angstaillut, vaikka aika lailla rupsahtikin. Ja vaikka vanhuslook oli aika irvokas.
Hellän vanhuudenpäivät eivät tosiaan alkaneet yhtä arvokkaasti kuin Luukkaan. Siis hei oikeesti, toi pallotoppi ei taatusti oo ees Marimekkoo. Ja noi ruskeenkuukertavat housut... oot pohjalla mumma.
Ja vielä kolmannetkin synttärit tähän perään, Helinä nimittäin vanheni teiniksi ja valitsi tavoitteekseen isosiskonsa tavoin suosion. Elämäntoive on 20 eläinystävää - sori tyyppi, ei tule onnistumaan.
Uutuudenviehätys karisi nopeasti ja Helinä oli kurkkuaan myöten täynnä teiniyttä jo parin minuutin jälkeen. Niinpä hän riensi tietokoneelle, sai parit stipendit ja paikan yliopistosta.
Taksi saapuikin välittömästi. (On se kumma, miten netin kautta sujuu nykyään jopa taksin tilaus!) Hei hei Helinä, muttei vielä lopullisesti...!
Herttakin tuli pian siihen tulokseen, ettei jaksaisi kotona Kuusamakunnaalla kahden kalkkeutuneen vanhuksen ja yhden ylipirteän ipanan kanssa. Joten hän seurasi Helinän esimerkkiä ja haki hänkin paikkaa yliopistolta. Heit heit sinullekin, Hertta!
Kaksi varista lensi aidalta, joten kaksi kalkkeutunutta vanhusta ja yksi ylipirteä ipana jäivät kolmisin suureen taloonsa. Ei se mitään, luistihan juttu ilman Herttaa ja Helinääkin, ja saattoivathan he aina peittää ikävänsä naureskellen yliopiston ruokalan pöperöille omien lohiannostensa ääreltä. Haahaa.
Eivätkä Hellä ja Luukas mitään ylitsevuotavaa ikävää edes poteneet, olihan heillä vielä pieni kuopuksensa, jota saattoi hemmotella mielin määrin. Kaksi kapinoivaa teiniä olisi tuonut vain kaksin verroin huolta...
Halla sen sijaan tunsi itsensä hieman yksinäiseksi suuressa talossa. Vanhusvanhemmat eivät aina ymmärtäneet nuoren tyttärensä hyvin - köh - luovia ajatuksia, ja päättivät ostaa tytölle pianon johon tämä voisi niitä purkaa. Halla innostuikin lahjasta niin, että pimputteli joka päivä vähintään pari tuntia.
No mutta, Luukas ehti näköjään kasvattaa mahanseutunsa kunnioitettavaan kokoon aivan huomaamattani. Eihän tämä sovi ollenkaan.
Mutta muhkea vatsa oli mitä ilmeisemmin ehtinyt kuitenkin tehdä vaikutuksen talousfirman päättäjiin, sillä Luukas ylennettiin takaisin talousneroksi! Luukas näyttää myös pehmenneen vanhuuspäivien myötä, ukko ei ole tainnut koskaan aikaisemmin tulla noin tyytyväisen näköisenä töistä kotiin...
Myös Hellä alkoi saavuttaa takaisin entistä asemaansa, joskin talousneron titteli oli vielä melko kaukana tulevaisuudessa. Hallaa se ei haitannut, yksi talousguru talossa riitti hänen mielestään mainiosti.
Nyt kun uran huippu oli (jälleen kerran) saavutettu, ei Luukkaalle jäänyt enää mitään tavoittelemisen arvoista. Vapaa-aika kului lähinnä peukaloita pyöritellessä ja mietiskellessä, että mihinkäs sitä seuraavaksi ryhtyisi. Aikansa pohdiskeltuaan Luukas päätti ryhtyä epäviralliseksi jazzmuusikoksi.
Tätä melko rauhallista eläkeläiseloa väritti kaksi melko surkuhupaisaa tapausta. Hellä ja Luukas päättivät nimittäin uudistaa keittiökaluston, ja ostaa tyhjän jääkaapinkin täyteen. Mutta kun lähetti saapui, he tajusivat kauhukseen, että Puustellin luksuskeittiö oli käynyt turhan tyyriiksi - heillä ei ollut varaa maksaa lähetille! Mies otti korvaukseksi jääkaapin.
Mutta jääkaappeja keräilevä ruokalähetti ei ollut mitään sen katastrofin rinnalla, jonka ilmeisen dementoitunut Hellä aiheutti vain pari päivää onnettoman mokan jälkeen. Ja tämä katastrofi tunnettakoon vastaisuudessa nimellä Kuusamakunnaan Suurtakin Suurempi Suurpalo, joka tulee säilymään legendana vielä lukuisien sukupolvien keskuudessa...
Hellä oli siis päättänyt, kuten tavallista, hemmotella makuhermojaan kuorrutetuilla hummereilla. Mutta kaikki ei mennytkään niinkuin piti - uuni syttyi tuleen eikä palohälytintä ollut. Keittiö oli ehtinyt palaa puoliksi, ennen kuin kaikkivoipa Ruu edes huomasi paloa. Mutta kauhuissaan hyppivä Hellä saatiin kuin saatiinkin järkiinsä, ja hän riensi soittamaan palokunnan.
Mutta palo osoittautuikin niin laajaksi, ettei yksi palomies riittänyt. Palo piti sammuttaa kahden miehen voimin!
Kahden hyvännäköisen miehen voimin! Uuh, h0t. Valitettavasti Halla ei ehtinyt tervehtiä kumpaakaan, joten palosta emme saaneet kiskottua irti minkäänlaista hyötyä. Käteen jäi siis vain tuhkainen keittiö!
Kuolonuhreilta sentään vältyttiin, vaikka Hellä kulkikin vaaravyöhykkeellä seuraavat päivät. Hirmustuneena olin ehtinyt jo kehitellä mitä mielikuvituksellisempia selityksiä Hellän traagiselle poismenolle, mutta päätin lopulta armahtaa tätipoloisen. Minkäs sitä höperyydelleen mahtaa.
Mutta tämä osa alkoi Hallan synttäreistä, joten myös päätämme sen Hallan synttäreihin. Sievälle (joskin hieman poikamaisen näköiselle) ja menevälle Hallalle siunautui perhetavoite ja toivo siitä, että kolme lapsista suorittaa yliopiston. Voi kyllä, tässä on tuleva perijä!
Seuraavassa osassa näemmekin sitten, miten sujuu arki yliopistossa ja kuka onkaan Hallan unelmien mies? Jäämme odottamaan viidettä osaa. :D

