Osa 11: Suhdesoopaa yliopistossa
Lehtojen sakki oli siis jälleen koolla, ja mukaan oli liittynyt pari ylimääräistäkin; Vernerin kultsipuppeli Alina Vennamo ja pirtsakka cheerleader Joanna Kuisma, joka tosin on käynyt tutuksi jo Kostin ja Hallan yliopistovuosien loppuvaiheilta. (No mutta, niinpäs on muuten Alinakin)
Virvasta oli varttunut persoonallisen kaunis ja... öh... no, oikeastaan Virva ei ollut muuttunut oikein miksikään. Tytöllä oli edelleen tähtäimessään lakiuran huippu, joten pääaineeksi valikoitui taloustieto - ainakin muistaakseni. (En tosin ymmärrä, mitä apua on osakeindekseistä kun yrittää iskostaa lainopillisia kiemuroita sivistymättömien typerysten sivistymättömiin aivoihin, mutta mitäpä minä siitä tietäisinkään. :D)
Venjastakin oli tullut varsin sievä, mutta aavistuksen verran isosiskoaan arkisemman näköinen hieman liian pienen nenänsä vuoksi. Mutta tietotavoitteista Venjaa ei moinen pikkuseikka lannistanut, seikkailu-uralla ei kannattanut olla turhantarkka; olihan aina olemassa riski, että pommi räjäyttäisi naaman kokonaan uuteen uskoon tai että joku muinainen myyttimonsteri louskaisisi koko nenän irti. Koska Venja ei tiennyt mitään jännittävämpää kuin ihmisiä ahmivat ikiaikaiset taruölliäiset ja muut vaarat, hän valitsi pääaineekseen kirjallisuuden jotta saisi tutustua niihin tarkemmin yliopiston jälkeen.
Alina oli yhtä nätti kuin aina ennenkin, ellei jopa nätimpi - nyt kun kerran päästiin eroon siitä tyylittömästä kampauksestakin. Verneristäkin kasvoi komea nuorukainen, josta erotti selvästi sekä isän että äidin piirteitä. Onnellinen nuoripari näki sillä hetkellä tulevaisuuden sijaan vain toisensa, (no, hehän tulevat todennäköisesti kuulumaan tiiviisti toistensa tulevaisuuteen) mutta valitsivat kuitenkin pääaineet: Alina (mammonatavoitteinen) biologian, koska luonnontieteilijöillä on varsin mukava palkka, ja Verneri (suosiotavoitteinen), öh... hetkinen... oliko se taloustieto vai valtio-oppi? No, samapa tuo. Poliitikko siitä tulee kumminkin.
En valitettavasti osaa sanoa miten Joanna on muuttunut sitten teinivuosien, koska poloisella ei ole mitään semmoisia tainnut ollakaan, mutta mainittakoon, ettei Joanna ole oikeastaan yhtään pöllömmän näköinen. :D (Ainakin kun ottaa huomioon, että tyttö aloitti elämänsä ei-pelattavana) Perhetavoitteisella Joannalla ei oikeastaan ollut mitään selviä urasuunnitelmia, mutta hän oli kuitenkin ottanut pääaineekseen teatteritaiteen.
Ikävä kyllä vanha kunnon Lipponen oli ottanut ja heittänyt veivinsä. :( En ymmärrä missä vaiheessa se kiittämätön sellaista ehti, sitä hoidettiin aivan asianmukaisesti! Ainakin... pääosin... no, koska lintu nyt vain yksinkertaisesti kuuluu Lehtojen tuvan vakiovarustukseen, hankittiin Lipposelle seuraaja: Keijo.Mutta hetkinen! PTRUU! Missä on Viljami? Kaikkien terveen järjen ja fysiikan lakien mukaan (tai no, on tietysti joitain porsaanreikiä...) Viljamin kuuluisi olla tässä joukossa ja Ruun kuuluisi lätistä turhia siitä kuinka se on muuttunut ja minkä se valitsi pääaineekseen ja muuta sen semmoista, mutta poikaa ei vain näy. Mikä on syy?
No, vastaus on sellainen selviö, että sen älyämiseen pitäisi riittää alkukantaisinkin aivokapasiteetti. Syy on - kuinkas muutenkaan - Emilia! Yleensä niin kiltti ja kuuliainen Viljami oli päättänyt pistää ranttaliksi rakkauden nimeen ja karannut tyttönsä kanssa ja pykännyt tönön jonnekin Outolaakson laitamille. Ikävä kyllä Viljamin sankarilliset ponnistelut olivat tarpeettomia, sillä Verneri valittiin perijäksi jo vaippaiässä, mutta mikäs siinä jos poika halusi vähän dramatiikkaa tylsään elämäänsä.
No, ilmankin Viljamia pärjättiin vallan mainiosti. Itseasiassa jopa mainiommin; tyttöjen oli helppo sortaa Verneriä, jolla miesvähemmistönä oli hyvin vähän vaikutusvaltaa talossa. Hameväki lyöttäytyi yhdeksi rintamaksi niin hämmästyttävän nopeasti, että voisi melkein kuvitella että he suunnittelivat perustavansa tontille jonkin naisjohteisen joukkotyranniayhteiskunnan... jos mitään sellaista on olemassakaan. :D
Öh, nyt eksyttiin vähän sivuraiteille. Kuvan varsinainen idea oli se, että Virva ja Venja mieltyivät kovasti veljensä nättiin morsiameen ja hyväksyivät tämän muitta mutkitta sukuun. Erityisesti siksi, että heillä oli erinomainen tilaisuus kiusata pikkuveljeään kertomalla herkkäuskoiselle Alinalle mitä mielenkiintoisempia (ja mitä epätodempia) juttuja Vernerin lapsuusvuosilta.
"...niin ja tosiaan, hän opetteli potalle vasta 10-vuotiaana, kyllästyttyään nukkumaan märissä lakanoissa -", "E-ei kai sentään sellaista...?", "Hst, anna Virvan kertoa..."
Myös Joannasta tuli pian kaikkien kaveri - kaikkien paitsi leikkisän Venjan, joka ei milloinkaan tullut oikein toimeen vakavan ja varsin huumorintajuttoman Joannan kanssa. Mutta eipä tuo erityisemmin surettanut kumpaakaan... Virvasta Joanna sen sijaan sai erityisen rakkaan ystävän.
Parhaiten tulivat tietenkin toimeen rakastavaiset, jotka istuivat toisissaan kiinni kuin liimattuina kaiken vapaa-aikansa. No, huvinsa kullakin. :D
Valitettavasti yliopistoon kuului muutakin kuin kutemista, joten aika ajoin Alinan ja Vernerinkin täytyi riistäytyä irti toisistaan ja osoittaa vähän huomiota myös opinnoilleen. Ikävä homma, mutta minkäs teet! Kämpän muut asukit sen sijaan opiskelivat ahkerasti, ja kaikille sateli huippuarvosanoja. (Myös Vernerille ja Alinalle, toisin kuin ehkä luulisi) Hah!
Kun opiskelijat alkoivat ekan vuoden jälkeen saada vähän paremmin sopivasta opiskelurytmistä kiinni, jäi enemmän aikaa harrastuksillekin. Virva oli alkanut haaveilla menestysromaanin kirjoittamisesta (toive muuten toteutui) ja alkoikin toteuttaa projektiaan opintojensa ohessa.
Aina välillä Virvan luovuudenpuuskat olivat turhankin rajuja, ja tietokone sai kokea kovia. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen; tarvitsi vain napsauttaa sormiaan ja hupsista vain, Alina kipitti kuuliaisesti paikalle ja hoiti ongelman pois päiväjärjestyksestä. Tytön ristiksi oli nimittäin langennut 10 mekaniikkapistettä, ja niiden... öh, ansiosta hän sai toimia tuvan kunniamekaanikkona. (Komea titteli keksittiin jottei Alina olisi aavistanut lievää hyväksikäyttöä)
Suosiotavoitteisena Verneri kaipasi luonnollisesti ystäviä, ja niitä alkoikin kertyä melkein riesaksi asti. Tämä tyyppi tässä oli Vernerin parhaista parhain kaveri - ja helkkarin hyvännäköinen kaveri kaiken lisäksi. :o Kukaties, kukaties...
Mutta ei Verneri suinkaan ollut unohtanut ystäviä siellä kotipuolessakaan. Tai ehkä hänen ei vain annettu unohtaa... :D Etenkin Halla tuntui pelkäävän, että poika unohtaa vanhan äitimuorinsa tyystin jollei hän muistuta tätä olemassaolostaan parin tunnin aikavälein.
Suhteita solmittiin myös toisella suunnalla: Virva oli iskenyt silmänsä leppoisaan lehtoriinsa, Seuraseen, ja kaikesta päätellen kiinnostuksen kohdekaan ei ollut aivan välinpitämätön. Olihan äijä tietenkin hiukan rupsahtanut, mutta ikälopulla tavallaan tosi charmikas... ja sitä paitsi, kypsät miehet olivat Virvan mielestä paljon puoleensavetävämpiä kuin nuoret ikätoverit.
Virva pisti heti hösseliksi ja vanha opettaja oli pian hänen lumoissaan. Olihan Virva sentään nuori ja kaunis ja älykäs ja rikas ja muutenkin varsinainen tilaisuus. :D (Enpä pistäisi minäkään pahakseni, jos olisin vanha elähtänyt kurppa ja komea nuorimies osoittaisi hieman kiinnostusta)
Niin, Virvaa ei tosiaankaan vaivannut liika siveys. :P
Venja ei halunnut jäädä siskoaan huonommaksi, vaan pisti toimeksi hänkin. Hän tosin ei tuntenut pienintäkään vetoa maikkoihinsa tai eläkeikäisiin ylipäätään; Venja oli jo pitemmän aikaa pitänyt silmällä hauskannäköistä posteljoonia nimeltä Sulevi, ja uskaltautui nyt viimein tervehtimään tätä. Sulevi ei pistänyt tytön flirttiä pahakseen, vaan antoi samalla mitalla takaisin.
Venjan hurmausoperaatio sujui vähintäänkin yhtä näppärästi kuin Virvan vastaava, joskin Venja meni jopa asteen pidemmälle kuin siskonsa - yhteisen yön jälkeen hän heittäytyi polvilleen ja kosi Suleviaan todistajien (Keijo) läsnäollessa. Hyvää loppuelämää. :D
Myös Joanna oli monien epäonnistumisten jälkeen löytänyt oman kullan, häiskän nimeltä Asser. Kaikki olivat siis onnellisia ja maassa oli rauha ja ja Keijo oli oppinut tekemään asiansa muualle kuin asunnon lattioille... voisivatko yliopistovuodet tämän paremmin päättyäkään. 8)
Joanna oli tullut yliopistoon hieman muita aiemmin, joten hän häipyi ensimmäisenä valmistuttuaan laudaturin arvosanalla. (Joanna suuntaa mitä luultavammin urheilu-uralle) Hyvät loppuelämät siis vaan hällekin.
Muidenkin valmistuminen alkoi olla käsillä, joten Verneri pyysi erästä ystäväänsä pitämään huolta kämpästä heidän lähtönsä jälkeen. Cheerleader tälläkin kertaa, tästähän voisi tulla tapa. :D
Ja niin muutkin sitten viimein valmistuivat, kaikki erinomaisin arvosanoin. Verneri, Venja ja Alina saivat kaikki laudaturin, mutta Virva sai tyytyä magna cum laude approbaturiin. Mitä ihmettä! Täytyy ottaa Seuranen puhutteluun ;o
Ensimmäisenä otti hatkat Virva. Komein koskaan näkemäni hymy! Mutta noissa releissä kelpaa kyllä kieltämättä hymyillä... minä luultavasti kieriskelisin naurusta lattialla. :D Virva asettui Seurasineen Outolaaksoon Viljamin ja Emilian naapuriin ja ponnistelee nyt kovasti saavuttaakseen toivomansa aseman lakiuralla. (Tai no, koska Virva selvitti yliopiston erinomaisin arvosanoin, siihen ei luultavasti niin hirveästi ponnisteluja tarvita)
Virvan jälkeen lähti Venja, joka puolestaan muutti Stadiin, nai Sulevinsa ja hankkiutui toivomalleen seikkailu-uralle. Heippatihei.
Viimeisenä yliopiston jätti Verneri, joka tietenkin perijänä päätyy takaisin Kuusamakunnaalle Alinansa kanssa. Millainen tulevaisuus siellä odottaa, siitä enemmän sitten myöhemmissä osissa. :D
Jäljelle jäivät siis vain Keijo ja... öh... äsh, hitot nimistä. Eiköhän tytönkin nimi muistu mieleen kunhan seuraava sukupolvi löytää tiensä yliopistoon. 

24 Comments:
Voi pojat! Aivan ihanan hurmaava tekstiä kirjoitat. Tämäkin osa oli aivan mahtava. Jatko nopsaan! Ja linkitystä kyselisin vielä? Linkitin snut. ;>
Samaa mieltä kuin Hulga, hauska osa taas :)
Hauska osa, tykkään kirjoitustyylistäsi kovasti, se on niin hyväntuulinen. :) Simisi ovat myös ihanan simimäisiä, tarinaasi on helppo seurata ilman kyllästymistä.
Linkitystä minäkin kyselisin, sinut linkitinkin jo. (Osoite on http://rodriques.vuodatus.net)
Kovasti kiitoksia kommenteista, niitä on aina mukava saada! :D Linkitän teidät kunhan ehdin. :)
Hieno osa! Tämä on paras koskaan lukemani legacy:)
Ihana osa jälleen, tämä LC saa monesti nauramaan :D Harmi kun lopetat jo viidenteen osaan :( Mutta ihana LC kuitenkin, linkittäisitkö? :)
Seuraavaa osaa saa odotella vähän kauemmin, lähden ensi viikolla Budapestiin muutamiksi päiviksi ja menoa on muutenkin. :)
Rakastan tarinaasi, aivan ihana. :D
Tämä on kyllä ihanaa luettavaa:)
Kiitos kiitos!
Pyydän anteeksi että jatko on taas viivästynyt näin kauheasti. Into on taas vähän kadonnut ja kaiken lisäksi koulu vie aikaa. :\
Kun ehdit, niin laita toki jatkoa. Kärvistelen jo housuisani (pyjamassani), kun en tiedä cheerleaderin salaperäistä nimeä. :D
Mistä Venjan hiukset? Hieno tarina <3
Hyvä tarina. Pidän siitä kun et heuku ihmisiä rumiksi jne.
Upeaa tekstiä kirjoitat. :D
Tänään tylsyyttäni selasin eri LC tarinoita ja löysin tämän sinun kirjoitelmasi.
Onneksi löysin. :D
Kysyisin et miten kaikilla noilla NPC tyypeilki on tollaset ladattujen silmien oloset simmut? :o
Lisäks ihanii hiuksii ja vaatteit.
Nopeesti jatkoo. ;D <333
Ihana LC, ja ihana osa. Tykkään todella tyylistäsi kirjoittaa. :D
Onko tää tarina loppu tai jotain, kun jatkoa ei oo tullu monee kuukauteen? Olisi kiva saada jatkoa, tää on hyvä tarina!
Voivoi, olet kai lopettanut kokonaan? :( Harmi, tämä on/oli ehdottomasti suosikki legacyni. Toivottavasti löydät jostain innostusta postataksesi lisää tarinaa :)
Tänään vasta aloin lukea, mutta tuntuu todella kivalta LC:ltä. :) Kuvat ovat kivan isoja ja kirjoitustyyli kiva.
Oi, rakastuin kaikkeen tässä LC:ssä: henkilöt on tosi hyvännäköisiä, varsinkin tuo kantaisä. Kaikki kiharat hiuksetko ovat modissa? Nämäkin?
http://bp2.blogger.com/_xaEvabHbFAs/Rqt5-AmZQEI/AAAAAAAAAd0/lmweTNWXmo8/s1600-h/lehto255_11.jpg
Voisin jossain vaiheessa yrittää keksiä miten kiharista hiuksista saa periytyvät, on nimittäin aivan uskomattoman hottikset..
Jatka samaan malliin:)
Oho, toi äskeinen jäi kesken: lisäksi rakastan kirjoitustyyliä, omaperäisyyttä, hyvin rajattuja kuvia.. Kaikkea:)
miten sä voit laittaa taaperoille ja lapsille semmosia hiuksia joita voi laittaa vaan aikusille ja teineille??? Esim. 3 osa taaperolla letit? P.s hyvä tarina..
aivan ihana LC sulla (: ihania simejä noista pikkusistakin kasvaa. Mulla tulee jotain sikoja vaan. Jatkoa pikasesti tulemaan !
Vuoteen et ole jatkanut tarinaasi.. Voihan itku.
Kaipailin niitä kiharia hiuksia aiemmin, mutta onneksi löysin XM simsistä lähes vastaavat. http://www.xmsims.com/sims2/ehtm/hair/hair23.htm
Tämähän on mainio legasy! Olen nyt ihan sanaton.
Kirjoitat niin hienosta ja henkilöt ovat niin aitoja! Odotan mielenkiinnolla jatkoa...
Lähetä kommentti
<< Home