Osa 1: Kankea alku

Tästä siis alkaa taru Lehdon suvusta. Alku saattaa olla hieman kangerteleva ja muutamat kuvat ovat surkeanlaisia, mutta toivon silti että kiinnostut! Ilman tämän pitempiä alkupuheita, ole hyvä ja käy lukemaan:

Koska esittely on erittäin kohtelias tapa, se lienee paras keino aloittaa tämäkin LC-tarina. Joten esittelen: tämä skandinaavisen vaalea, kikkurapäinen ja hieman yksinkertaisen oloinen herrasmies, jota epäilen teidän tarkastelevan juuri nyt, on nimeltään Kustaa Aadolf Lehto IV.

Kröhm. Kömpelö vitsailu sikseen. Tämä on Luukas Lehto, ilman komeita numeraalisia liitteitä ja hienoja toisia nimiä. (Vaikka epäilemättä pidittekin niistä kovin) Nuori Luukas muutti heti aikuistuttuaan Outolaakson pienistä piireistä suureen Stadiin, aikomuksenaan loikata ryysyistä rikkauksiin ja perustaa soma perhe siinä sivussa. Valitettavasti virheellisen varallisuusarvion seurauksena hänen käteensä jäi vain ylisuuri tontti ja 4800 simoleonia.

Mutta koska nuori sankarimme ei ole helposti lannistuvaa sorttia, hän ei yrittänyt ampua kuulaa kalloonsa, hirttäytyä kattoparruihin, heittäytyä alas 50-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta tai muutakaan sen tapaista. Hän rakensi tontille pienen töllin pihakeittiöllä varustettuna ja jäi odottamaan jonkun toistaiseksi tuntemattoman sukulaisen yllätysmiljoonaperintöä. (Jaa mikä todennäköisyysprosentti?)

Koska Luukas todennäköisesti saisi odotella perintöä tovin jos toisenkin, hän päätti etsiä työn, koska työ tuottaa rahaa ja raha pyörittää maailmaa. Onnekseen Luukas löysi unelma-ammattinsa varsin nopeasti: postitusapulainen. Oi tätä autuutta, voi tätä riemua! Luukas tosin kääri lehden tyynesti kokoon ja jäi tuolin viereen tuijottamaan tyhjyyteen, mutta voimme vain kuvitella millainen myllerrys oli käynnissä hänen päänsä sisällä. Eihän postitusapulainen ollut kuin yhdeksän ylennyksen päässä mammonatavoitteisen ystävämme tavoittelemasta talousneron tittelistä...

Pian tontille alkoi virrata uteliaita naapureita, mutta valitettavasti kukaan heistä ei ollut varsinaista vaimosorttia: mummeli oli liian kypsä, Jenni Virtanen oli liian varattu, Hermo Koehenkilö oli liian mies ollakseen vaimo ja punapäinen Jokukukalie oli vain yksinkertaisesti liian ruma. Mitäpä tuosta, sillä koska Luukas oli mies, hänellä oli vielä kosolti aikaa löytää unelmiensa nainen.

Luukas tosin tuumi, että mitä nopeammin hän löytäisi elämänkumppanin, sitä nopeammin hän saisi raha-asiat mallilleen. Joten jo samana iltana hän suuntasi kulkunsa Stadiin vaimonhakureissulle.

Siinä ohessa hän ehti myös rääkätä stadilaisten korvia mölinällään. Onneksi ketään varteenotettavaa vaihtoehtoa ei tullut vastaan, sillä vaikka Luukkaan enkelikutrit olivat aika somat, ne eivät riittäneet korvaamaan yleistä pakokauhua lietsovaa lauluääntä. (No, ainakin pojalla itsellään oli hauskaa...)

Mutta Rollon piilopaikassa, jonne hän oli aikonut päättää kaupunkikierroksensa, tärppäsi viimein. Hellä oli raskaista pakkeleistaan huolimatta niin täydellinen, että Luukas olisi voinut vaikka polvistua ja kosia tyttöä siinä paikassa. "Oi, sinä henkeäsalpaavan kaunis muukalainen, haluatko elää rinnallani niin myötä- että vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa?" Mutta koska se olisi ollut aivan liian nopeaa toimintaa, hän tyytyi tekemään tuttavuutta kertomalla pari puujalkavitsiä ja ilmaisemalla vilpitöntä ihailuaan.

Hetken juttelun jälkeen Luukas tunsi harmikseen itsensä jo niin väsyneeksi, että hänen täytyi lähteä ja jättää Hellä, mutta olihan hänellä joka tapauksessa tytön puhelinnumero...

Siirtykäämme seuraavaan päivään. Luukas ylennettiin sihteeriksi jo ensimmäisenä työpäivänään, mutta häiskällä on edelleen sama ilme. Siinä on tosiaan mies, joka osaa piilottaa tunteensa! Tai no joo, eihän sihteerin pesti mikään maailman hohdokkain homma ole, mutta ainahan se on postiapulaista parempi.

Luukas opiskelikin ahkerasti saavuttaakseen päämääränsä, joka oli, kuten tiedämme, talousnero. Jäljellä oli enää kahdeksan ylennystä. Kahdeksan, jeejeehuippujuttu, kahdeksan! Kahdeksan on aina vähemmän kuin yhdeksän.

Hellä osoittautui ihailtavan oma-aloitteiseksi nuoreksi neidiksi. Hän soitti usein ja ilmaantuipa kerran pimpottelemaan ovikelloakin; käytännössä katsoen Luukaksen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Osat olivat lähes vaihtuneet, ja välillä vaikutti melkein siltä että se, joka yritti iskeä, oli Hellä eikä Luukas.

Luukas heräsi ovikelloon ja syöksyi tervehtimään uutta ystäväänsä varsin - köh - paljonpuhuvalla tavalla. Unohtakaa se mitä sanoin tunteiden piilottamisesta, tämä todistaa ettei Luukas olekaan pelkkä jääpalikka. Hellä ei pistänyt tervehdystä ollenkaan pahakseen, vaikka hänellä ei ollut oikeastaan mitään ihmeempiä tunteita miestä kohtaan. Tämä käy melkein luvattoman helposti!

Pian päästiin jopa niin pitkälle, että Luukas sai luritella serenadeja ilman että Hellä juoksi kauhuissaan karkuun. Itseasiassa tyttö näytti melkein imarrellulta; kuinka ihmeessä se onnistuu kun mies raakkuu kuin harakka? Ja kuten kuvasta näkyy, ystävysten suhde syveni entisestään.

Taustalla metsä, seinäpuhelin ja kumoon potkaistu flamingo. Ah, tätä romantiikan kaunista kukkaa!

Luukas huomasi tilaisuutensa tulleen ja ehdotti yhteenmuuttoa. Hellä piti ideasta ja muutti näin taloon tuoden mukanaan paitsi itsensä myös n. 16 000 simoleonia, kaksi kiinalaista antiikkimaljakkoa, kaksi stereolaitteistoa, puutarhatontun, pyöreän maton, suihkulähteen ja kaksi pulloa mieltymysmehua. Myös Hellällä on mammonatavoite, ja neiti tavoittelee Luukkaan lailla talousneron ammattia.

Kaksi talousneroa samassa perheessä! Tässä on aineksia varsinaiseksi "rags to riches" -selviytymistarinaksi.

Tällaiselta näyttää uudistettu Kuusamakunnas (se on sen nimi, älkää repeilkö siellä). No joo, onhan se vähän pieni edelleen, mutta pienet talot on kodikkaampia ja niitä on mukavampi sisustaa... ainakin mun mielestä... siis... joo, antaa olla. Eikä noin 20 000 simoleoniakaan sellainen omaisuus ole, että sillä valtavia kartanoita rakenneltaisiin.

Äh, mitä hittoa sitä turhia selittelemään.

Ja tällaiselta näyttää uudistettu Hellä. Ei mikään hirveän radikaali muodonmuutos, muutin vain tyyliä hieman vähemmän rajuksi. Tiedättekös, ilman rankkoja pakkeleitaan Hellä näyttää omituisen nuorelta ja lapselliselta. Mutta ei se mitään, Luukaskin on mahdollisimman kaukana kypsästä aikuisesta miehestä.

Vihdoin oli siis ankea alku sivuutettu ja leppoisa perhe- ja työelämä pääsi alkamaan. Tällä kuvalla ei ole oikeastaan mitään muuta tarkoitusta kuin kuvata onnellisten nuorten arki-idylliä. Eivätkö olekin sööttejä?

Luukas oli paljastui varsinaiseksi uraohjukseksi. Sihteeristä oli melko lyhyessä ajassa tullut varatoimitusjohtaja ja saipa arvoisa herra Lehto uuden ystävänkin Göranista, jonka hän kerran sattui tuomaan töistä kotiin. Ystävien suhteen Luukkaan ei tarvinnut juurikaan rehkiä, sillä Hellällä oli niitä kymmenen.

Hellän puolestaan ei tarvinnut kantaa huolta ylennyksistä, hän oli jo Luukkaan luo muuttaessaan lainvalvontauran huipulla. Mutta vaikka supervoimat olivatkin hurjan hauska juttu ja vaikka tuottikin valtavaa tyydytystä mäiskiä rikollisnerojen neniä sairaalakuntoon, Hellä haikaili edelleen bisnesnaisen uraa ja harkitsikin vakavasti siirtymistä ennenaikaiselle supersankarieläkkeelle.

Eräänä kauniina iltana Luukas järjesti aivan erityiset treffit Stadin Viivaan - hän alkoi aavistella, että ensimmäisen lapsen aika alkaisi kohta olla käsillä eikä mahdollisen tulevan perijän sopinut saada äitinsä sukunimeä. Joten kesken hummeriaterian hän laski salaperäisen rasian yllättyneen (säikähtäneen?) tyttöystävänsä eteen, joka otti lahjan vastaan onnesta ymmyrkäisenä. Timantin vai Luukaksen takia, sitä emme tiedä...

(Huomaa Hellän uudet vaatteet!)

Heti kun kihlapari pääsi kaupungilta kotiin, pidettiin puutarhassa erittäin pienet ja erittäin autiot hääjuhlat. Suuremmat häät olivat olleet suunnitelmissa, mutta loppujen lopuksi päädyttiin kello kolmen yöhäihin. Olivathan ne kuitenkin säädylliset ja etiketin mukaiset, vaikka vieraat loistivatkin iloisesti poissaolollaan. Pari kertaa olen joutunut järjestämään vessavihkiäisiä, ja niistä oli totisesti romantiikka kaukana.

Ja näin siis kasvoi Lehdon suku kahteen henkilöön!

Hellä taisi syödä todella huonosti kun noin turvottaa! Hö höö. (Huumori kukkii)

No ei, me kaikkihan tiedämme että on vain yksi syy siihen, miksi simnaiset suostuvat käyttämään Maxisin hirvittäviä äitiysvaatteita.

Hellän lapsekas naama loisti kuin Naantalin aurinko kun hän tajusi mistä oli kysymys.

Raskausaikana ei tapahtunut oikeastaan mitään muuta mielenkiintoista kuin se että Luukas ylennettiin toimitusjohtajaksi. Nyt tähtäimessä pääjohtajan paikka ja sen jälkeen talousnero! Go go Luukas, we luv u.

Sitten eräänä päivänä kesken aamulehden luennan alkoi Hellän mahaa poltella. Aviomies ei tietenkään suvainnut olla paikalla silloin kun tarvittiin (liike-elämän kirous), joten Hellä sai hoitaa synnytyksen aivan yksinään. Raskaus oli onneksi ollut helppo, joten hän oli varsin hyvällä tuulella.

Soma pieni käärö sieltä mahasta putkahtikin! Tyttövauva, joka sai nimen Hertta, peri vanhempiensa vaaleat hiukset (oho, mikä yllätys) ja äitinsä tummansiniset silmät. Hellän leikittäessä pikku esikoistytärtään tämä puklasi äitinsä päälle. Hilpeä juttu. :D

Luukkaan ei onnekseen tarvinnut juosta suihkussa lasta hoitaessaan. Ja ihmeen innolla uudet vanhemmat pienokaisensa hoitoon paneutuivatkin, vaikkei kummallakaan ollut varsinaista perhetavoitetta. Kertaakaan ei ollut peloissa vaippojen vaihtoa ja lasta oltiin syöttämässä vähän liiankin innolla.

Vauva-aika oli nopeasti ohi, ja pian koitti Hertan syntymäpäivien aika. Avuttomuudessaan tyttö ei voinut itse puhaltaa neljää pikku kynttiläänsä, joten tuore isäukko joutui hieman avustamaan siinä hommassa. Synttärit olivat aivan pienet ja perhekeskeiset, jollaisia ne varmaan tulevat olemaan aina tulevaisuudessakin.

Ja tällainen taapero Hertasta tuli! Ainakin silmät ovat samaa muotoa kuin isälläkin, mutta muista piirteistä en osaa sanoa. Ihan perustenava, mutta suureksi ihmetyksekseni Hertta sai pisamaisen ihon! (Pisamat eivät välttämättä näy kuvassa kovin hyvin, mutta kyllä niitä on. Pisamaiho on ladattu Lyranista ja olen muokannut sen oikein periytyväksi, mutta en ymmärrä mistä Hertta sellaisen sai, kun kummallakin vanhemmista on ihan tavallinen vaalea iho)

Mutta unohtakaamme pisamat hetkeksi, te luultavasti suorastaan kärvennytte halusta kuulla Hertan luonteen. Tässä se siis tulee:

Siisteys: 10

Menevyys: 10

Toimeliaisuus: 10

Leikkisyys: 3

Kiltteys: 1

Onpa tosiaan omanlaisensa napero!

Miten jatkuu arki tästä eteenpäin? Tuleeko Hertasta hemmoteltu kakara? (Jos luonnetta katsotaan niin hyvin on mahdollista) Saavuttavatko Hellä ja Luukas elämäntoiveensa? Onko Luukaksella tosiaan rikas tuntematon sukulainen? Miten käy SimCityn kun Hellä jättää poliisivoimat? Oppiiko Luukas ikinä laulamaan? Vastaukset ja paljon muuta seuraavissa osissa. :P

Ja kyllä, voin linkittää Legacy-tarinasi. ;)